Terveisiä Tasanian matkalta kesällä 2025

22.08.2025

Tervehdys

Aluksi haluamme kiittää teitä esirukouksistanne, ne tulivat kuulluiksi ja matka onnistui hyvin.
Lähdimme kesäkuun lopulla ja selvisimme perille maanantaina 30.6 iltapäivällä. Majoituimme Tanskan Luterilaisten ylläpitämään vierastaloon jonka yhteydessä on myös raamattukauppa. Saman viikon torstaina menimme kantosiipialuksella Zansibarille, jossa oli tilaisuuksia kolmessa seurakunnassa.

Seuraavalla viikolla lensimme Songean lääniin, jossa oli tilaisuuksia keskiviikosta sunnuntaihin eri seurakunnissa. Olimme kutsuneet lapsityöryhmän Mwanzasta sinne ja Tarja piti heidän kanssaan kaksi lastentapahtumaa, joissa oli mukana yli 300 lasta ja vastaanotto oli todella hyvä. Suurin osa lapsista oli kodeista, joiden vanhemmat olivat uskosta osattomia. Uskomme, että kylvettySana kantaa ajallaan hedelmää. Lapsille jaettiin uudet testamentit. Rukoillaan että niilläkin olisi vaikutus lasten perheisiin.

Viimeisellä viikolla oli opetustapahtuma Dar es Salaamissa parissa seurakunnassa pe - su. Vastaanotto oli hyvä. Sunnuntaina kokous oli uudessa työpisteessä ja sielläkin kaikki lapset halusivat tulla eteen siunattavaksi, vaikka kukaan ei heitä varsinaisesti pyytänyt esille. Lapset haluavat näin Jumalan kosketusta elämäänsä.
Saimme säilyä terveinä ja palata takaisin kiitollisin mielin. Tulemme kertomaan lisää matkastamme sinne Juvalle su 21.9. klo 16. Nähdään silloin!

MARKKU JA TARJA