Terveiset Tansaniasta
Olimme kesä-heinäkuussa Tansaniassa muutaman viikon matkalla. Matka sujui kaikin puolin hyvin. Olen itse viime matkoilla pyrkinyt vierailemaan uusissa työpisteissä joissa en ole aikaisemmin käynyt. Tälläkin reissulla oli mm. Mwagilun kylä jonne oli aloitettu työ joku vuosi sitten, oli hieno nähdä että kirkossa oli ihan kivasti väkeä ja heillä on suunnitelma rakentaa tuolle tontille nykyistä paljon suurempi kokoontumispaikka.
Toinen oli sellainen kylä jonne joku oli rakentanut omakotitalon, mutta ei asunut siinä ainakaan vielä ja uskovien ryhmälle oli luvattu,että saavat kokoontua siinä vapaasti ilman mitään vuokraa. Vierailin tuolla yhdessä rukousillassa. Nämä olivat niin uusia uskovia, että heistä ei vielä moni ollut käynyt edes kasteella, mutta Raamatun sanan vastaanotto oli todella hyvää ja avointa. Sillä viikolla heillä oli päivisin rukousta ja iltaisin näyttivät kyläläisille Jeesus-filmiä ja katsojia oli paljon. Tavoitteena on saada tuonne oma kokoontumispaikka.
Tarjalla oli paikallisen lapsityöryhmän kanssa kolme lasten tapahtumaa joista suurimmassa oli noin 250 osallistujaa. Tapahtumien yhteydessä jakoivat lukutaitoisille lapsille Uusia Testamentteja. Vastaanotto oli jokaisella kylällä todella hyvä.
Haluamme kiittää teitä ystävät, kun olette muistaneet meitä rukouksin ja olleet mukana myös taloudellisesti! Saimme kokea tälläkin matkalla Jumalan johdatusta, varjelusta ja läsnäoloa.
Hyvää ja siunattua kesän jatkoa koko seurakunnalle ja työmme tukijoille! Terveisin Markku ja Tarja Karjalainen