Riitta Aho parantui rukouksen kautta

Helsinkiläinen Riitta Aho on elämänsä aikana kärsinyt monista eri sairauksista. Hän joutui mm. olemaan sidottu pyörätuoliin ja invamopoon jalka- ja selkäkipujensa takia kahdeksaksi vuodeksi.
- Mutta minulla oli diagnosoitu myös lukuisia muita sairauksia, hän kertoo.
Talveksi hän joutui muuttamaan miehensä Pentin kanssa Teneriffalle, koska Suomen kylmissä olosuhteissa kivut kävivät sietämättömiksi. Espanjassakin hän joutui käymään sikäläisellä lääkärillä, joka kehotti palaamaan Suomeen pikaiseen leikkaukseen, sillä Riitta Aholla oli neliraajahalvauksen vaara.
Samana iltana he menivät Skandinavian turistikirkkoon, missä Riitta pyysi esirukousta puolestaan, ja seuraavana yönä kiireellinen leikkaustarve hävisi.
Tämä on vain yksi niistä ihmeistä, joita Jeesus teki täällä maan päällä vaeltaessaan ja tekee yhä. Tervetuloa kuulemaan niistä lisää tuleviin tilaisuuksiin. "Usko tulee siiskuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta" Rm 10:17.