Suuri lastentapahtuma

11.05.2023


Yhteistapahtuma Kids Action Special järjestetään jo toisen kerran lauantaina 27.5. kello 12-16 Juvan Kaarihallin sisä- ja piha-alueella.

Viime vuoden tapahtumaan osallistui noin 250 lasta sekä suuri joukko heidän läheisiään. Myös nyt kaikki tytöt ja pojat ovat tervetulleita kavereineen ja alle kouluikäiset vanhempansa kanssa.

Poimintoina eri aktiviteeteista voidaan mainita esimerkiksi seinäkiipeily, mustameri, benji-trampoliini, pomppulinnat ja paljon erilaisia toimintapisteitä, monenlaisia pelejä, jättilabyrintti ja polkuautot ym.

Juvankin kouluilla aiemmin Krokon kanssa vieraillut Jouni Kuitunen tulee järjestämään juhlateltassa mielenkiintoisia ohjelmatuokioita. Kroko, puhuva ja laulava nukke on kuulemma jo jäänyt eläkkeelle, mutta tälläkin kertaa tosi kiinnostavaa ohjelmaa on tarjolla. Lapset saavat tullessaan pääsylipun tuohon esitykseen.

Tapahtuman järjestävät Juvan ev.lut.- ja helluntaiseurakunnat.

Myös muita paikkakunnan lasten ja nuorten parissa toimivia yhteisöjä on tulossa mukaan, mm. 4H.

Kaikille on tarjolla makkaraa ja mehua sekä aikuisille myös kahvia.

Tälläkin kerralla on pyydetty Taivaan Isältä hyvää säätä tapahtumapäivälle, seurakunnista vakuutetaan.

Osallistujille tapahtuma on maksuton.

Mennyt talvikausi on ollut Kaarihallilla järjestettyjen Toikkari- ja Kids Action Night toimintailtojen osallistujamäärien suhteen ennätyksellisen vilkas, ja seurakunnat toivovat, että sama meno jatkuu tässäkin tapahtumassa.

Lisätietoa lasten ja nuorten tapahtumista löydä TÄÄLTÄ