Terveisiä Unkarin keväästä

17.01.2019


Sopronin kevättä
Sopronin kevättä

..kyllä todellakin suuri oli eroavaisuus kun junassa Wienistä koti Soproniin kolkuteltiin. Aamulla sai lunta kyllästymiseen asti luoda Savossa ja Unkarissa lämmin Puztalta puhaltava tuuli sai toppatakin riisumaan. Sitten odotettu terassikauden avaus : tuossa 1x2m kokoisella alueella...ah mikä nautinto. Mustarastaan haikeaa huilua passasi illan viiletessä kuunnella. Että mä nautin täällä olosta! 

Omassa seurakunnassa oli liikuttavan lämmin vastaanotto. Sain saarnata nälkäselle kuuliakunnalle ja silloin myös vaatimattomampikin eväs uppoaa. Kotia kunnostiin taas askel eteenpäin ja alkaa omaltani tuntua.

Tiistaina ajeltiin Várpalotaan, jossa vanhat ystävät meidät majoittivat. Sitä kun saa etäisyyttä entiseen, niin ystävyys vaan jalostuu. JOOSUA ei halunnut uskoa, että meidän koti ei enää ole Szent Istvan Utcalla. Sinne hän viittoili menevänsä. Onneksi tuttu kokoluokka on pysyvästi tolpillaan oleva ja yhäti muuttumaton ! Sinne se poika, oman entisen pulpettiinsa taakse tiensä löysi. Ja opettajat ottivat turisti oppilaan poskisuudelmat antaen vastaan. 

Jos tähän olisikin hiihtoloma loppunut niin hyvä maku olisi jäännyt kokemasta. MUTTA ajo romanikylälle sai mieleni ja sieluni järkyttämään. Kylän avainhenkilö kyläpäälikön laiha vaimo, jolla suhteet kaikkien kanssa, Tyndi, oli löytynyt kuolleena, vain muutamia tunteja aiemmin ennen tuloani. Tilanne oli aivan sekasortoinen ja Diana, joka löysi äitinsä on kehitysvammainen aikuinen 5 lapsen äiti. Joka mies istuu 9v vankilassa. Perheen kuuro poika Patrikin ihan sekasin surusta. Tämä elopeltoni on kivikkoinen ja sanan varsinaisen merkityksen saa "kyynelin kylväminen". Siinä me kaikki itkettiin yhdessä ja tuntui niin lohduttamalta, kun perheen halvaantunut isoisä ( 60v) rullatuolistaan ojenteli puoleemme sitä koukuraista, terveempää kättä. Hän tolkutti koko ajan sitä samaa: miten meille nyt käy? 

Palasin vielä seuraavana aamuna heitä auttamaan, kun nämä hautajaisjärjestelyt alkaa olla missionarisen toimenkuvani erityis osaamisaluetta. Jotakin nyt vain Tyndin poismenon mukana sulkeutuu tuolta kylältä. Oma avuttomuuden ja riittämättömyyden tunne oli häkellyttävän väkevä. Ei jää muuta kuin Jeesus. Ei jää muuta kuin Risti. Ei jää muuta kuin Armo . Ei jää muuta kuin Rakkaus. Syvällä sisimmässäni tiesin olevani ehdottomasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Juuri nyt, näitä ihmisiä varten elämän kipeintä taakkaa jakamassa. Tämän taakan välitän nyt sinne Suomeen teille rakkaat ystävät ja rukoilevat työni tukijat. 

Nyt ollaan jo kotona, omassa pesässä Sopronissa ja hyvin kiitollisella mielellä, että täällä on tukenani hyvä tiimi ja siunaava työtoveri. Saan purkaa myös työtaakkoja heidän kanssaan ja voi mikä voima on yhteisessä rukouksessa.!!! Enää en ole yksinäinen ja jotenkin ulkopuolinen vaan unkarilaisten Jumalan perheeseen kuuluva täysivaltainen jäsen. Se antaa voimaa tehdä työtä uskollisesti Hänelle, joka kutsui tälle pellolle. Jospa se lause saisi jatkoa....ne jotka kyynelin kylvävät he riemuiten leikkaavat, kun lyhteensä tuovat. Näillä teitä tervehdin. Tarja ja Joosua Honkanen Sopronista.

Tarja ja Joosua Honkanen