Taivaan Isän lapsena

26.05.2020

Jeesus sanoi, että hän on tie, totuus ja elämä. Mihin hän on tie? Hän on tie taivaaseen, mutta laajemmin hän on myös tie Jumalan yhteyteen.

Jumala voi olla meille kaukainen, ehkäpä joskus pelottavakin tuttavuus sen tähden, että tiedostamme rikkoneemme häntä vastaan joko tietoisesti tai tietämättämme. Näin oli omallakin kohdallani.

Jeesus tuli kuitenkin tänne maailmaan sovittakseen rikkomuksemme Jumalan kanssa ja avatakseen meille tien hänen yhteyteensä, eikä vain hänen yhteyteensä vaan myös hänen lapseksensa. Johanneksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksesta näin: "Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen (Joh. 1:12).

Opittuani tuntemaan Jumalan tuollaisena rakastavana Isänäni se muutti koko elämäni suunnan. Minun ei tarvinnut enää pakoilla tai yrittää kieltää hänen olemassaoloaan vaan saatoin turvallisin mielin jättää koko elämäni hänen käsiinsä ja luottaa siihen, että saan niin elämäni hyvinä kuin huonoinakin päivinä turvautua hänen huolenpitoonsa. Myös tällaisina aikoina, joiden keskellä parhaillaan elämme. Aikoinaan Seppo Kohvakkakin lauloi laulussaan näin: "Taivaan Isä pitää huolta lapsistaan ja antaa voimaa päivään uuteen".

Miten sitten tuo helluntaina lähetetty Pyhän Henki tähän liittyy? Pyhä Hengen yksi tehtävä on vakuuttaa sisimpämme tuosta lapsioikeudesta. Paavali toteaa roomalaisille lähettämässä kirjeessä näin: "Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!". Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia ( Room 8: 15-16). Otin tuon Jeesuksen tarjoaman armon ja anteeksiantamuksen vastaan omalla kohdallani 17 -vuotiaana nuorena miehenä. Siitä lähtien olen tiennyt sisimmässäni , että minäkin saan olla Taivaallisen Isäni lapsi ja iloita siitä.

Ennen lähtöään taivaaseen Jeesus lupasi omille opetuslapsilleen, että kun Pyhä Henki tulee heihin, he saavat voiman ja tulevat olemaan hänen lähettiläitään kaikkialla maailmassa. Tuo lupaus toteutui ensimmäisenä helluntaipäivänä ja on toteutunut sen jälkeen monien sukupolvien ajan aina näihin meidän päiviimme asti.

Tuo työ kohtasi kuitenkin pian vastustusta ja se sai seurakunnan rukoilemaan, että Herra antaisi palvelijoillensa voimaa pelotta julistaa hänen sanaansa ja ojentaisi kätensä niin, että sairaat paranevat ja ihmeitä sekä tunnustekoja tapahtuisi Jeesuksen nimessä ja näin myös tapahtui.

Tuota samaa rukousta mekin voimme rukoilla vaikkapa tämän Petri Kososen laulaman laulun sanoin: "Tule Pyhä Henki, lailla tulen, lailla tuulen. Tule Pyhä Henki, tule köyhään sydämeen".

Erkki Lehtonen

Pastori, Juvan helluntaiseurakunta