Musiikkipitoista ohjelmaa pääsiäisen aikaan

25.03.2019

Vesa Tynkkynen ja Samuli Kotajärvi Lappeenrannasta
Vesa Tynkkynen ja Samuli Kotajärvi Lappeenrannasta

Pääsiäisen aikaa vietetään helluntaiseurakunnassa musiikkipitoisen ohjelman parissa. Mikkeliläinen kuoro Kaarneet laulaa sunnuntain tilaisuudessa. Kuusitoistahenkiseen kuoron ohjelmistossa on etupäässä vanhaa tuttua hengellistä musiikkia, mutta toki myös uudempiakin lauluja. Osin äänissä laulavaan joukkoon kuuluu melko tasaisesti miehiä ja naisia.

Maanantaina kuultava Ristisointu on lappeenrantalainen jumalanpalvelusten säestyskokoonpanosta gospelyhtyeeksi kasvanut ryhmä. Vastauksena kotikaupungin ja ympäristön hengellisten tilaisuuksien musiikin tarpeeseen tehdään keikkoja yli herätysliike- ja seurakuntarajojen. Niin livenä kuin levyilläkin Ristisoinnun tarjonta on omaa tuotantoa. Kappaleiden tunnelmat vaihtelevat hartaista balladeista kitaravetoiseen kantrirokkiin, tarjoten näin kaikenikäisiä miellyttävää musiikkia.

Sekä Kaarneet että Ristisointu ovat molemmat olleet ennenkin käyneet Juvalla esiintymässä.

Tilaisuudet ovat molempina pääsiäispyhinä; sunnuntaina sekä maanantaina klo 16, ja vielä tiistai-iltanakin klo 18 

Sirkka-Liisa ja Jaakko Romu
Sirkka-Liisa ja Jaakko Romu

Sanan julistuksesta tilaisuuksissa vastaavat juuriltaan karjalainen, mutta pohjalaistunut Jaakko Romu vaimonsa Sirkka-Liisan kanssa. Pariskunta on toiminut pitkään lähetystyössä Japanissa sekä siirtolaistyössä Kanadassa.

Tilaisuuksissa on esirukouspalvelua ja tilaisuuden päätyttyä tarjoilua.