Olenkohan oikealla tiellä

07.07.2019

Elämme parhaillaan kesälomien aikaa. Suunnitelmissamme saattaa olla vaikkapa lähteä viettämään saunailtaa ystävien mökille. Usein herää kuitenkin kysymys, että mitenkä sinne mahtaa löytää. No onneksi on navigaattori, johon voi näpytellä mökin osoitteen ja se hoitaa opastuksen puolestamme ja pääsemme turvallisesti perille.

Elämässämmekin olemme matkalla. Meidät on jo alusta pitäen tarkoitettu vaeltamaan Jumalan yhteydessä ja pääsemään kerran perille taivaaseen. Meidän sisäiseen maailmaamme on oikeastaan jo syntymässämme ohjelmoitu nuo "taivaskoordinaatit" niin, että pysyisimme oikealla tiellä ja pääsisimme perille.

Usein kuitenkin käy niin, että syystä tai toisesta eksymme tällä matkalla. Ettei näin pääsisi käymään on hyvä aina välillä tarkistaa suuntaa. Ainakin silloin, kun epävarmuus oikealla tiellä olemisesta hiipii sisimpäämme. Näin teki jo aikoinaan kuningas Daavid. Psalmissa 139 ja sen jakeissa 23 ja 24 hän kertoo siitä, että hän tuollaisessa tilanteessa rukoili näin: "Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle".

Mikäli meillekin, vaikkapa noin rukoillessamme, selviää, että olemme väärällä tiellä, on hyvä selvittää, että miksi ihmeessä olemme sille joutuneet ja miten löydämme sieltä takaisin?

Ainakin tältä taivastieltä eksymisen suurin syy en se, että me olemme rikkoneet Jumalaa vastaan ja ellei tuo asia korjaannu elämässämme saatamme ajatua vain entistä kauemmas tuolta oikealta tieltä.

Onneksi Jumala on nähnyt tuon heikkoutemme jo paljon ennen kuin olemme tähän maailmaan tulleetkaan. Jesajan kirjassa todetaan, että "me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen" (Jes 53:6). Tuossa raamtunkohdassa puhutaan Jeesuksesta. Hän otti nuo meidän rikkomuksemme kannettavakseen ja kuoli niiden tähden ristillä, että meillä kaikilla olisi mahdollisuus uskomalla häneen saada kaikki pahat tekomme anteeksi, päästä Jumalan yhteyteen ja löytää tuolle taivastielle takaisin.

Tuon tien perään kyselevälle Tuomaalle Jeesus vastasi näin: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani" ( Joh 14:6). Jeesuksen kautta tuo tie on löydettävissä ja vain hänen seurassaan pääsemme varmasti turvallisesti perille asti.

Ei eksytä matkalla!

Erkki Lehtonen

Pastori, Juvan helluntaiseurakunta