Honkasten terveiset Unkarista

30.03.2018

Tarja ja Kari Honkanen
Tarja ja Kari Honkanen

Rakkahin lähettiseurakunta ja työn tukijat!

Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisten kuukausien aikana. Edelleenkään talvi ei irrota otettaan Unkarin yltä, aluksi lumen tulo herätti ihastusta, etenkin lasten mielissä mutta meissä,Suomen reilulumiseen talveen tottuneissa, jopa pientä hilpeyttä.

Niinpä Joosuan luokkalaiset viettivät liikuntatunnitkin helmikuussa ulkona, lumipalloja tehden, mutta rajansa kaikella hauskuudellakin: vain 1 pallo per sielu.

Mutta kun talvi ei vielä maaliskuussakaan näyttänyt olevan ohi alkoi hauskuus hävitä! Moni asunnoton on menehtynyt kylmyyteen.

Tilanne romanikylillä oli myös lohduton: lapset sairastivat joka mökissä ja ilman kosteus pakkasen kanssa puski talvitakinkin lävitse. Hellapuut ovat tarpeen!

Eräs eläkeläispariskunta asuu niin hatarassa hökkelissä, että kotosuomen leikkimökitkin ovat tiiviimpiä! Sänky viritelmä oli kyhätty pakkauslaatikoista ja seinää paikkailtu lastulevyn palasilla, "koti" sijaitsee tehdasalueen laidalla, kaatopaikan vieressä. Saimme kiireisen viestin tulla tähän kotiin, koska perheen äiti oli ottanut kaikki saatavilla olevat uni-, rauhoittavat- ja mielialalääkkeet kerralla suuhunsa. Heikosti tunsin vielä pulssin lyövän, kun paikalle soitettiin ambulanssi.

Näköalattomuus ja epätoivo olivat niin kouriintuntuvia naisen tyhjässä katseessa. Jätänkin tämän parsikunnan erityisen esirukouksen kohteeksi, että Kristuksen valo ja Vapahtajan lämpö voisi tulla niin konkreettisesti heidän elämään, että tämänkaltaiset epätoivoiset pimeyden teot väistyvät!

Kannan myös syvää huolta niistä lapsista ja nuorisosta, jotka joutuvat katselemaan ja kokemaan tätä kaikkea, vain osana omaa arkielämää, sillä mallin antama vaikutus on häkellyttävän väkevä.

MUTTA onneksi on iloisempiakin uutisia, siitä mitä usko Jeesukseen ja kuuliaisuus Hänen Sanalleen saavat aikaan! Muistattekin varmaan Kilan perheen, isä Arpin ja hänen suurikokoiset poikansa, ne joille olisin mennyt aikoinaan pitämään pyhäkoulua. (Luulin poikien olevan taaperoita.)

Suurperheeseen kuuluu myös esikoistytär Melinda, joka tuli elävään uskoon ja kävi Veszpremin seurakunnassa helmikuussa kasteella. Ilo oli suuri vielä seuraavanakin päivänä, kun kävin heillä kylässä, siellä tämä tormakka perheenäiti Raamattua luki kokoontuneelle väelle, sillä aina ruoka ajan lähestyessä, väkeäkin jostain vaan putkahtaa taloon lisää...ja Melindahan ei laita lamppuaan vakan alle, kun kuulijoitakin on tupa täysi.

Asunnossamme homevaurio oli levittäytynyt laajalle, ennekuin maan tapojen mukaan, melko hitaassa tahdissa, asiaan puututtiin. Syynä oli väärin asennettu kaasulämmityslaite, josta sivutuotteena saadaan vettä ja häkää. Nyt se on korjattu, sekä putkisto uudelleen asennettu. Häädön sai myös putken sisälle ja talviunelleen painunut elävä lepakko. Mutta oireilumme Joosuan kanssa jatkuu vielä, ennekuin seinät ovat täysin kuivuneet ja koti kunnolla tuulettunut. Kevättä odotellessa...

Homepakolaisina ajelimme Soproniin, vaan kuinkas ollakaan majapaikkamme aamupalalla olikin tuttuja: lähettitoverit Latvaäijöt! He olivat astuneet Budapestissä väärään junaan ja joutuivat yöpymään tässä saimaisessa kaupungissa! yhdessä teimme kävelylenkin eli rukousmatkan kaupungin puolesta! Maritta näytti meille myös missä sijaitsi vanha synagoga. Joosua iloitsi partapapan tapaamisesta! Emme usko sattumiin, vaan Jumalamme johdatukseen!

Sunnuntain kokous siellä oli mukaansa tempaava ja välitön, kun musisoimassa oli ryhmä paikalle saapuneita ,uskoontulleita romaneja, jotka kertoivat sanoin ja sävelin mitä Jeesus heille merkitsee. Oli ilo huomata, kuinka he kantoivat osan vastuuta jumalanpalveluksesta. He ovat Sopronissa onnistuneet esimerkillisesti palvelemaan saman katon alla samaa Herraa.

Tammikuussa Kari lensi Mikko Jokisaaren kanssa Suomeen. Neuronissa oli kuntoutusjakso ja hän asuu tällä hetkellä Rissasten ystävien "peräkammipoikana " Siilinjärvellä, olemme äärimmäisen kiitollisia tästä mahdollisuudesta. Huhtikuussa Kari tekee matkan Unkariin ystävämme, pastori Teuvo Tikkasen kanssa.

Hiihtolomalla eräs nautti! Joosua laski pulkkamäestä joka päivä. Ja luntakin oli enemmän kuin 1 pallo per sielu.

Mutta jouten ei ole iskä Savossakaan, Kari kirjoittaa romaniystävilemme ns. paimenkirjeitä, jossa hän jakaa Jumalan Sanaa ja pieni muotoisia opetuskirjeitä Meszönszentgyörgyn ja Ozoran ihmisille, nämä kirjeet luetaan moneen kertaan. Heille oman postin saapuminen Suomesta asti on hyvin merkittävä asia, joka kertoo välittämistä ja huolenpidosta. Kirjeenvaihto Milanin kanssa vankilaan on edellenkin aktiivinen osa lähetystyötä. Rakkaus on kekselijäs.

Hiihtoloma viikkomme Suomessa pitkittyi, kun Mikkelistä Pete veljeni välitti Tarjalle suru-uutisen, isämme Markku 74v. oli löytynyt Helsingistä asunnostaan kuolleena. Surullisinta oli se, että hän oli kerennyt yli 2 viikkoa olemaan jo ruumiina, ennen kuin häntä alettiin edes kaivata. Kukaan ei kaivannut. Edes minä en kaivannut häntä.

Mutta ihmiselämän aikaisemmat valinnat olivat loitontaneet hänet perheestä. Se mitä nuoruudessaan ihminen kylvää, sitä täytyy varttuneena niittää. Hän lipui meidän ulottumattomiin , eikä aikoihin halunnut tai ilennyt enää osallistua perheenjuhliin, lastemme lakkiaisiin tai häihin. Hän antoi periksi. Vahva alkoholiriippuvaisuus teki hänestä orjan. Vaikka aiemmin hän oli tullut Vapahtajan löytämäksi v. 2004 Metro kappelissa.

Onneksi meillä on armollinen sydäntentuntija taivaassa, joka tuomitsee oikein. Isä ei kuulunut mihinkään uskonnolliseen yhteisöön ja sain olla pyydettynä siunaamassa häntä viimeiselle matkalle 16.3 Malmin hautauskappelissa, vain meidän lasten ollessa paikalla, parin ystävän kanssa. Hautajaisissa sain välittää evankeluimia lähisuvulleni.

Isän povitaskusta löytyi hänen lomakkonsa ja sieltä rypistyneitä valokuvia, minua itketti kun oma luokkakuvani sekä lastemme valokuvat olivat siinä mukana. Hän kantoi niitä jokapäivä lähellä sydäntään, niitä oli selvästi paljon katseltu.

Vaikka koskaan hän ei kyennyt ääneen sanomaan meille, että olisimme olleet mitenkään merkityksellisä henelle.

Päätin siltä paikalta laittaa kaikille rakkaillleni vietin: Olet tärkeä ja rakas minulle NYT. Kuinka tärkeää onkaan sanoittaa se mitä tuntee. Ettei se jäisi sanomatta, kerran se on sitten liian myöhäistä.

Ja vaikka isäni jäi minulle hyvin etäiseksi ja melko vieraaksi, silti ihmettlein miksi suren häntä niin syvästi. Vai onko se sittenkin sen isän suremista, joka hän ei koskaan ollut minulle. Sen isän puutetta, joka hän olsi voinut olla, sen papan puutetta josta upeat lapseni eivät saaneet hipasuakaan. Ja tuntematta jäi myös 6 mummotettavaa pikku tyttöäni, johon ei oltu koskaan tutustuttu.

Ja kun saavuin taas Unkariin vastaani tuli romanikylällä se inhoamani vanhan viina löyhkä ja ne sameat katseet, kaikissa niissä ohikiitävissä hetkissä koen kummaa, samaistumisen kipua, niiden perheiden kanssa, jotka tietävät mitä on synnin tuoma häpeä ja alakulo.

Ja juuri heille haulan olla kertomassa Kristuksen muuttavasta voimasta. Olen itse elävänä esimerkkinä heille siitä, että vaikka lapsena saadut eväät ja lähtökohta olisi miten huono, niin Jeesksen antama sovitus ristillä riittää antamaan uuden ja ihan toisenlaisen elämän ja toivon. Tästä hyvästä sanomasta emme voi vaieta! Armon kokeneena haluan antaa sitä hyvää eteenpäin.

Sitähän tulevan pääsiäsisen sanoma ytimeltään on, kuoleman valta on murrettu ja hauta on tyhjä, eräs viaton kärsi, että heilläkin, Unkarin syrjityillä romaneilla, olisi elämä ja uusi mahdollisuus!

Tästä haluan kertoa, niin kauan kuin täällä olen, siitäkin huolimatta, että omassa elämässämme kipu ei poistu, näen sairauden riisuvan miestäni entistä enemmän, eikä Joosua puhu edelleenkään. Vaikka minä jäänkin täällä vaille vastausta, mikään ei estä rakastamasta. Tiedän, että elämämme tulee muuttumaan ja paluu Suomeen kesällä on tosiasia. Tulevaisuutemme on Hänen kädessään, joka ei tee virheitä. Koen olevani etuoikeutettu, että saan tehdä tätä työtä, jota rakastan.

Kiitos, että sinä olet mahdollistamassa sitä. Köszönöm szépen.Kiitos myös rakkahat savolaiset Kuopion Tukikohta diakoniatiimi etunenässä lähettämästänne rakkauden lahjasta, joka laskeutui Bekescsbaan, josta se jaettiin tasapuolisesti tarvitseville, aina Romaniaa myöten.

Rakkain terveisin lähettinne Tarja, ja Joosua Honkanen sekä Kari.